INNOVAATIOSETELI-RAHOITUS, ASIANTUNTEMUSTA MARKINVESTISTÄ KANSAINVÄLISEN LIIKETOIMINNAN LAAJENTAMISEEN

Innovaatioseteli suomalaisille pk-yrityksille

Innovaatioseteli on tarkoitettu juuri näille pk-yrityksille, joille Suomi kasvaa liian pieneksi ja joilla on uusi kansainvälistä kasvupotentiaalia omaava tuote- tai palveluidea ja jonka eteenpäinviemiseksi yritys tarvitsee ulkopuolista osaamista.

Innovaatiosetelin-rahoituksen avulla on tarkoitus löytää yrityksille uusia avauksia liiketoimintansa kasvun tueksi ja kannustaa yrityksiä innovaatiotoiminnan piiriin.

Innovaatiosetelin arvo ja hakeminen Business Finlandilta

Innovaatiosetelin arvo on 6 200 euroa (5 000 euroa + alv). Voit käyttää sen innovaatiotoimintaan liittyvien asiantuntijapalvelujen hankintaan. Innovaatiosetelillä voit hankkia palveluita konsulttitoimisto Markinvest Oy:ltä.

Innovaatioseteli rahoituksen ehdot, hakeminen ja raportointi - Business Finland

https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/tunnista-mahdollisuudet/

Innovaatioseteli-ja Explorerrahoitus tukevat yrityksen kasvua - Markinvestin asiantuntijapalveluilla onnistut

Kun tarvitset uusia asiakkaita, kumppaneita, myyntikanavan kehitystä, digitaalista myyntiä ja markkinoita, markkinatutkimuksia, rakentaa kansainvälistymisstrategian – silloin Markinvest voi olla avuksi.

Innovaatiosetelin avulla on tarkoitus löytää yrityksille uusia avauksia liiketoimintansa kasvun tueksi ja kannustaa yrityksiä innovaatiotoiminnan piiriin. Innovaatioseteli on tarkoitettu pk-yrityksille, joilla on uusi kansainvälistä kasvupotentiaalia omaava tuote- tai palveluidea ja jonka eteenpäinviemiseksi yritys tarvitsee ulkopuolista osaamista.

Explorer-rahoituspalvelu on tarkoitettu pienille ja keskisuurille sekä midcap-yrityksille, jotka etsivät tuotteelleen, palvelulleen tai liiketoimintamallilleen uusia markkinoita ulkomailta. Explorer-rahoituksen avulla voit ostaa uutta tietoa ja osaamista, jonka avulla yrityksesi voi edetä uudella kansainvälisellä markkinalla. Yrityksesi voi olla kansainvälistymisen alkuvaiheessa tai toimia jo vientimarkkinoilla.

Markinvest Oy:n Innovaatioseteli- ja Explorer-asiantuntijapalvelut Business Finland rahoituksen

  1. Kasvu - uusien liiketoimintakonseptien /-alueiden haku ja kehittäminen
  2. Kilpailuylivoima - ylivoimainen liikeidea markkinoinnin näkökulmasta
  3. Ovien avaaminen uusille markkina-alueille/markkinatutkimus 
  4. Uusia asiakkaita - markkina-alueen laajennus Venäjälle/Pietari
  5. Optimiratkaisu - sertifiointitarve viennissä EU:n ulkopuolelle – Euraasian unioni/Venäjä
  6. Kansainvälistyminen - vientitoiminnan kehittäminen
  7. Innovaatioprojektien valmistelu
  8. Kohdemarkkinoiden tuotekohtaiset selvitykset
  9. Tekniset testit ja tutkimukset
  10. Tuote- tai palveluinnovaation esiselvitykset ja valmistelut

Business Finland ohjeet - näin haet Innovaatioseteliä tai Explorer- rahoitusta

Mieti aluksi, millaista osaamista ja asiantuntemusta tarvitset ideasi kehittämisessä tai ongelmanratkaisussa. Ota yhteys Markinvest Oy:n **) ja kerro tarpeestasi. Laadimme yhdessä työsuunnitelman.

Varsinainen hakemus on tehtävä Business Finlandin asiointipalvelussa. Innovaatioseteli - projektin vastuullisen johtajan on oltava hakijayrityksen palveluksessa. Hakijayritys on se, joka aikoo ostaa innovaatiopalveluja innovaatiosetelillä. Markinvest Oy ei siis voi hakea seteliä hakijayrityksen puolesta.

**) Ota yhteyttä! Kysy yhteistyömahdollisuudesta.
Pekka Peltonen puh. 040 900 0322 pekka.peltonen(at)markinvest.fi
Andrey Uvarov puh. 040 900 0320 andrey(at)markinvest.fi

Menestyvä yritys

Menestyksen takakana ovat ihmiset jotka pitävät huolen siitä, että heidän yrityksen business- ja tuotesalkusta löytyvät sellaiset eväät millä se pärjää tänään ja tulevaisuudessa. He tietävät sen, että yrityksen on oltava kilpailijoitaan selvästi parempi jossakin sen valitsemille asiakkaille merkittävän tärkeässä asiassa.
Menestys ja sen ylläpitäminen vaatii jatkuvaa uusissa asioissa onnistumista ja se on mahdollista, kun ihmiset ymmärtävät, sitoutuvat ja innostuvat. Menestyminen on yleensä omissa käsissä, mutta samoin epäonnistuminen on useimmiten omaa syytä.

Markinvest Oy Pekka Peltonen

 

vienti kiinaan suomesta