KEHPA ANALYYSI AUKAISI SILMÄT
Kuljetusliikkeessä oli tehty järjestely omistussuhteissa. Uusi osakas, toimitusjohtaja, halusi kokeilla ELY-keskuksen palveluja. Lähdimme liikkeelle Yritysten kehittämispalveluista. Teimme yhdessä Analyysi-palvelun hakemuksen 16.4. ja päätös tuli 20.4. ELY-keskus ei turhia aikaillut.
KEHPA Analyysi-palvelun hakemuksen ennakkotehtävä aukaisi silmät.
Analyysi tehtiin ohjelman mukaisesti. Uhkaksi ja kasvutavoitteita jarruttavaksi asiaksi nousi puute ammattitaitoisista työntekijöistä ja kannattavuutta heikentävänä nähtiin polttoaineen hinta. Kehittämissuunnitelman keskeisiksi asioiksi nousivat digitalisaation mahdollisuuksien käyttöönotto täysimääräisesti ja yrityksen imagon rakentaminen haluttuna työpaikkana. Uudelleensegmentointi ja palveluiden konseptointi ovat tarpeen tehdä koska kilpailueduista on saatava konkreettiset ja toiminnassa näkyvät. Sopimuskäytäntö on tarkistettava mm. polttoainekustannusten suhteen.
Analyysiprosessin jälkeen toimitusjohtaja kertoi mm.:
”Parasta oli, kun silmät aukenivat. Jo nyt voin nähdä mikä on oleellista mikä ei. Voin nukkua rauhassa. Oikeasti vähän harmittaa, kun en tullut KEHPAlaiseksi aikaisemmin”.
Markinvest Oy Yritysten kehittämispalvelut KEHPA
Pekka Peltonen
https://www.markinvest.eu/yritysten-kehittamispalvelut/
https://www.markinvest.fi/yritysten-kehittamispalvelut/
KIINNOSTAAKO? OTA YHTEYTTÄ JA KYSY LISÄÄ!
KEHPA Analyysin hakeminen on helppoa ja yksinkertaista:
1.Asiointipalvelu: https://sahkoinenasiointi.ahtp.fi/fi/asiantuntijahaku
Asiantuntija: ”Markinvest”>hae, vastuuasiantuntija> ”Heikki tai Andrey”
2. Kirjaudu ja tee hakemus. Hakemuksessa on ennakkotehtävä. Jos se askarruttaa, ota yhteyttä.
Asiantuntijamme työskentelevät Lahdesta ja Jyväskylästä käsin.
Heikki Lehtonen, heikki@markinvest.fi. Puhelin 040 064 1371, Jyväskylä
Andrey Uvarov, andrey@markinvest.fi. Puhelin 040 900 0320, Lahti
Pekka Peltonen, pekka.peltonen@markinvest.fi. Puhelin 040 900 0322, Lahti
YHTEISTYÖSSÄ ON VOIMAA